Fimea varoittaa nettikauppojen valmisteista
Potilasturvallisuus 17.08.2010 09:27
”Suomalaiset varmistuvat parhaiten käyttämiensä lääkkeiden laadusta ja turvallisuudesta hankkimalla ne laillisesta lääkemyyntipisteestä, apteekista”, Fimea muistuttaa.
Fimea varoittaa internetissä myytävien valmisteiden riskeistä.
Viime vuonna lääkeviranomainen luokitteli Tullilaboratorion pyynnöstä 19 lääkeaineen johdannaista lääkkeeksi, jolloin tulli saattoi puuttua riskivalmisteiden maahantuontiin. Näin estettiin laittomien tuotteiden pääsy Suomen markkinoille.
Lääkeaineiden johdannaisia löydettiin ravintolisinä myytävistä potenssivalmisteista.
– Viime vuonna markkinoilta poistettiin kuusi ravintolisää, koska niistä löydettiin lääkeaineen jäämiä tai lääkeaineen analogeja. Tänä vuonna tapauksia on ollut vähemmän, havaitut tapaukset ovat liittyneet etupäässä laihdutusvalmisteisiin, yliproviisori Kristiina Pellas kertoo.
Pellas tahtoisi kuluttajien ymmärtävän, ettei ravintolisillä ole tukenaan sellaista tutkimusta ja kontrollia kuin esimerkiksi lääkkeillä; kuluttaja ei voi olla varma siitä, mitä tuote todella sisältää.
Fimea tekee tiivistä yhteistyötä tullin ja muiden valvontaviranomaisten kanssa myös lääkeväärennösten estämiseksi. Laiton tuote pyritään saamaan markkinoilta mahdollisimman nopeasti. (IK)
Aiheesta myös
Arkisto
EU-komissio: Lääketoimitusten loppuminen on Kreikan oma ongelma
|
Risikko: Itsehoitolääkkeet pysyvät apteekissa
|
Exforgen korvattavuus jatkuu
|
Lääkärilehti: Miljoonat lääke-eurot valuvat hukkaan
|
Terveydeksi!-lehti piti lukijansa
|
Risikko pyytää Fimealta pikaselvitystä
|
Firmagon erityiskorvattavaksi
|
Asiaton lääkemainonta lisääntyy Ruotsissa
|
Potilasvahinkojen määrä halutaan puolittaa
|
Kodeiini tehoton postoperatiivisen kivun lievittäjä
|



