Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon tulee lääke

10.02.2009 12:40

Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon on tulossa lääke Suomen markkinoille. Dapoksetiini (Priligy) on saanut myyntiluvan Suomessa ja Ruotsissa.

Priligy on reseptilääke, ja se tulee Janssen-Cilagin mukaan markkinoille myöhemmin tänä keväänä.

Lääkeyhtiön mukaan noin joka viides pohjoismaalainen mies kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä jossakin vaiheessa elämäänsä. Pahimmillaan siemensyöksy tapahtuu jo ennen yhdyntää.

Vaiva aiheuttaa usein paljon ongelmia parisuhteessa ja seksuaalielämässä. Toimintahäiriöön ei ole aikaisemmin ollut saatavissa hyväksyttyä ja toimivaa hoitoa.

Priligyllä voidaan hoitaa ennenaikaisesta siemensyöksystä kärsiviä, 18-64-vuotiaita miehiä. Tabletti otetaan tarvittaessa 1-3 tuntia ennen yhdyntää.

Lääke odottaa myyntiluvan hyväksyntää Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Saksassa ja Portugalissa. (VE)

Arkisto


AstraZenecan vähennykset eivät ulotu Suomeen
22.03.2013 13:27

22.03.2013 13:27


Olvin liikuntaravinteet Medifonin jakeluun
22.03.2013 08:13

22.03.2013 08:13


Tupakoinnin lopettaminen kannattaa painonnoususta huolimatta
20.03.2013 08:57

20.03.2013 08:57


D-vitamiinin vajaus voi lyhentää elämää
19.03.2013 10:53

D-vitamiini 19.03.2013 10:53


Sote-palvelut kunnilta 34 alueelle
19.03.2013 10:49

19.03.2013 10:49


Kovien rasvojen käyttö lisääntynyt eläkeikäisillä
19.03.2013 10:11

19.03.2013 10:11


Mika Leppinen Farmasialiiton toiminnanjohtajaksi
18.03.2013 14:58

18.03.2013 14:58


Geenit vaikuttavat fyysiseen kuntoon ja lihavuuteen
15.03.2013 12:54

15.03.2013 12:54


Paljon rautaa saavilla vähemmän PMS-oireita
15.03.2013 09:05

15.03.2013 09:05


Vakavasti masentuneiden lääkehoito ontuu
15.03.2013 08:50

15.03.2013 08:50