Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Annosjakelun korvaukset paranevat hieman

15.09.2008 17:01

Hallitus esittää, että annosjakelupalkkioiden korvaamista jatketaan ja korvauksia hieman parannetaan ensi vuoden alusta lukien. Korvauskriteereihin ei esitetä muutoksia.

Hallitus esittää, että Kela korvaisi 42 prosenttia annosjakelupalkkiosta laskettuna enintään 3 euron viikkokustannuksista eli 1,26 euroa viikossa. Asiakkaan maksama omavastuuosuus ei kerryttäisi vuotuista omavastuuta. Nykyisin korvaus on enintään 84 senttiä viikossa.

Korvausten piiriin pääsisivät jatkossakin vain ne 75 vuotta täyttäneet, joilla on käytössään vähintään 6 annosjakeluun soveltuvaa, korvattavaa lääkettä annosjakelun alkaessa. Korvauksen edellytyksenä on myös se, että lääkitys on tarkistettu ja annosjakelu on lääkärin määräämää. Käsin tai koneellisesti tapahtuva annosjakelu korvattaisiin jatkossakin samoin perustein.

Apteekkariliitto on pettynyt hallituksen esitykseen.

- Korvauskriteerit ovat yhä liian tiukat, sillä moni annosjakelusta hyötyvä jää korvausten ulkopuolelle, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura harmittelee.

Lääkkeiden annosjakelun tavoitteena on lisätä lääketurvallisuutta ja parantaa lääkehoidon laatua, karsia tarpeettomia ja päällekkäisiä lääkityksiä ja vähentää lääkehävikkiä.

Annosjakelun kustannusten korvaamista koskeva kolmivuotinen kokeilu päättyy tämän vuoden lopussa. Hallitus päätti korvaamisen jatkamisesta tänään. Esitys liittyy valtion vuoden 2009 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. (EK)

Arkisto


Lääkehoidon päivänä lukuisia tapahtumia apteekeissa
17.03.2016 09:02 ERJA ELO

Lääkehoito 17.03.2016 09:02 ERJA ELO


Sähköinen resepti toimii taas
16.03.2016 09:03 TIINA KUOSA

sähköinen resepti 16.03.2016 09:03 TIINA KUOSA


Kansalaiset haluavat ottaa vastuuta omasta terveydestään
15.03.2016 16:03 ERJA ELO

Lääkehoito 15.03.2016 16:03 ERJA ELO


Kelan Reseptikeskuksessa häiriö
15.03.2016 14:14 ERJA ELO

sähköinen resepti 15.03.2016 14:14 ERJA ELO


Fimea palaa Helsinkiin
15.03.2016 13:45 INKERI HALONEN

Fimean alueellistaminen 15.03.2016 13:45 INKERI HALONEN


Sote-selvitysryhmä: Lääkekorvausten rahoitusvastuu maakunnille
15.03.2016 13:07 INKERI HALONEN

Sote ja apteekit 15.03.2016 13:07 INKERI HALONEN


Siitepölykausi voi lisätä myös sydäninfarkteja
14.03.2016 09:01 UUTISPALVELU DUODECIM

allergia 14.03.2016 09:01 UUTISPALVELU DUODECIM


Järjestöjen kautta motivointia lääkehoidon toteuttamiseen
11.03.2016 14:00 INKERI HALONEN

Apteekki palvelee 11.03.2016 14:00 INKERI HALONEN


Sitra: Rohkea uudistaminen turvaa terveydenhuollon lähipalvelut
11.03.2016 09:05 INKERI HALONEN

Uudistuva terveydenhuolto 11.03.2016 09:05 INKERI HALONEN


Ravintovalmisteesta ehkä apua Alzheimerin alkuvaiheessa
10.03.2016 14:10 INKERI HALONEN

Ravitsemus 10.03.2016 14:10 INKERI HALONEN