Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Agomelatiini sai myyntiluvan masennuksen hoitoon

02.03.2009 11:56

Agomelatiini (Valdoxan) on ensimmäinen melatonerginen masennuslääke, joka vaikuttaa sekä melatoniinireseptorien että serotoniinireseptorin kautta.

Agomelatiinin vaikutusmekanismin ajatellaan perustuvan ennen kaikkea elimistön sisäisen keskuskellon tahdistamiseen ja tätä kautta välittyvään vuorokausirytmin normalisointiin.

Agomelatiini osoittautui masennuksen lievittäjänä tehokkaaksi sekä lumelääkkeeseen että yleisesti käytettyihin SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeisiin verrattuna. Lisäksi agomelatiini tuo apua masennuspotilaiden univaikeuksiin.

Lähes kaikki masennuspotilaat kärsivät unihäiriöistä ja unihäiriöiden on osoitettu olevan keskeinen masennuksen uusiutumista ennakoiva tekijä. Agomelatiini vaikutti jo ensimmäisen hoitoviikon aikana.  Kliinisessä tutkimusohjelmassa oli mukana myös suomalaispotilaita.

Masennuspotilaan kannalta merkittävää on, että agomelatiinin käyttöön ei liity perinteisille masennuslääkkeille tyypillisiä haittavaikutuksia, kuten painonnousua, seksuaaliseen toimintakyvyn häiriöitä tai kardiovaskulaarisia haittavaikutuksia. Nämä vähentävät tyypillisesti masennuspotilaan hoitomyöntyvyyttä ja haittaavat masennuksen hoidon onnistumista.

Lääkeyhtiö Servierin odotetaan tuovan Valdoxanin Suomen apteekkeihin vuoden 2009 aikana. (CS)

Arkisto


Kolme uutta lääkettä erityiskorvattaviksi
11.11.2011 15:54

11.11.2011 15:54


Välimäelle jatkopesti
11.11.2011 14:46

11.11.2011 14:46


Epäiltyä valelääkäriä vaaditaan vangittavaksi
10.11.2011 23:25

10.11.2011 23:25


Lääkäriliitto huolestui
10.11.2011 23:18

10.11.2011 23:18


Lisää valelääkäreitä?
09.11.2011 16:49

Valetoimijat terveydenhuollossa 09.11.2011 16:49


Valvira teki tutkintapyynnön mahdollisesta valelääkäristä
09.11.2011 14:35

Valetoimijat 09.11.2011 14:35


Varmennekortin voi tilata Farmasian Päivillä
08.11.2011 09:26

08.11.2011 09:26


Lakko ei häiritse Reseptikeskusta
07.11.2011 11:14

07.11.2011 11:14


Apteekkariliitto kommentoi luonnosta lääkeinformaatiostrategiaksi
04.11.2011 15:37

04.11.2011 15:37


eReseptin käyttömaksut vahvistettu
03.11.2011 11:08

03.11.2011 11:08