Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Agomelatiini sai myyntiluvan masennuksen hoitoon

02.03.2009 11:56

Agomelatiini (Valdoxan) on ensimmäinen melatonerginen masennuslääke, joka vaikuttaa sekä melatoniinireseptorien että serotoniinireseptorin kautta.

Agomelatiinin vaikutusmekanismin ajatellaan perustuvan ennen kaikkea elimistön sisäisen keskuskellon tahdistamiseen ja tätä kautta välittyvään vuorokausirytmin normalisointiin.

Agomelatiini osoittautui masennuksen lievittäjänä tehokkaaksi sekä lumelääkkeeseen että yleisesti käytettyihin SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeisiin verrattuna. Lisäksi agomelatiini tuo apua masennuspotilaiden univaikeuksiin.

Lähes kaikki masennuspotilaat kärsivät unihäiriöistä ja unihäiriöiden on osoitettu olevan keskeinen masennuksen uusiutumista ennakoiva tekijä. Agomelatiini vaikutti jo ensimmäisen hoitoviikon aikana.  Kliinisessä tutkimusohjelmassa oli mukana myös suomalaispotilaita.

Masennuspotilaan kannalta merkittävää on, että agomelatiinin käyttöön ei liity perinteisille masennuslääkkeille tyypillisiä haittavaikutuksia, kuten painonnousua, seksuaaliseen toimintakyvyn häiriöitä tai kardiovaskulaarisia haittavaikutuksia. Nämä vähentävät tyypillisesti masennuspotilaan hoitomyöntyvyyttä ja haittaavat masennuksen hoidon onnistumista.

Lääkeyhtiö Servierin odotetaan tuovan Valdoxanin Suomen apteekkeihin vuoden 2009 aikana. (CS)

Arkisto


Uutta apua lääkitysten tarkistukseen
04.04.2012 09:58

04.04.2012 09:58


Lisää vauhtia, Medifon
04.04.2012 08:32

04.04.2012 08:32


Lisää reseptilääkkeitä itsehoitoon
30.03.2012 11:55

30.03.2012 11:55


Lääkehoidon kokonaisarviointi vähentää lääkehoidon ongelmia
30.03.2012 09:38

30.03.2012 09:38


Teräsalmi FIP:n hallitukseen
30.03.2012 08:55

30.03.2012 08:55


Valviran maksut nousevat
28.03.2012 18:28

28.03.2012 18:28


Lääkejäte on nyt vaarallista jätettä
28.03.2012 11:20

Lääkejätteet 28.03.2012 11:20


Nikotiinikorvikkeet vietiin kauppoihin hatarin perustein
23.03.2012 12:11

Tupakoinnin lopetus 23.03.2012 12:11


Risikko: Lisää yhteistyötä
23.03.2012 11:01

23.03.2012 11:01


Eturauhasen liikakasvu -suositus päivitetty
22.03.2012 14:58

22.03.2012 14:58