Epidemian toinen aalto on taas hiljentänyt etenkin kauppa- ja liikekeskuksia. Lue lisää »

Rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten näkemys siitä, miten rokote suojaa itsen lisäksi m... Lue lisää »

Apteekeilla voisi olla merkittävä rooli, kun iso osa väestöstä halutaan rokottaa korona... Lue lisää »

Maaliskuinen hamstraus yllätti lääketukut. Toiseen aaltoon tultiin paremmin valmistautu... Lue lisää »

Viro: Ennen kevään apteekkiuudistusta maalatut uhkakuvat eivät toteutuneet, mutta vielä... Lue lisää »

Agomelatiini sai myyntiluvan masennuksen hoitoon

02.03.2009 11:56

Agomelatiini (Valdoxan) on ensimmäinen melatonerginen masennuslääke, joka vaikuttaa sekä melatoniinireseptorien että serotoniinireseptorin kautta.

Agomelatiinin vaikutusmekanismin ajatellaan perustuvan ennen kaikkea elimistön sisäisen keskuskellon tahdistamiseen ja tätä kautta välittyvään vuorokausirytmin normalisointiin.

Agomelatiini osoittautui masennuksen lievittäjänä tehokkaaksi sekä lumelääkkeeseen että yleisesti käytettyihin SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeisiin verrattuna. Lisäksi agomelatiini tuo apua masennuspotilaiden univaikeuksiin.

Lähes kaikki masennuspotilaat kärsivät unihäiriöistä ja unihäiriöiden on osoitettu olevan keskeinen masennuksen uusiutumista ennakoiva tekijä. Agomelatiini vaikutti jo ensimmäisen hoitoviikon aikana.  Kliinisessä tutkimusohjelmassa oli mukana myös suomalaispotilaita.

Masennuspotilaan kannalta merkittävää on, että agomelatiinin käyttöön ei liity perinteisille masennuslääkkeille tyypillisiä haittavaikutuksia, kuten painonnousua, seksuaaliseen toimintakyvyn häiriöitä tai kardiovaskulaarisia haittavaikutuksia. Nämä vähentävät tyypillisesti masennuspotilaan hoitomyöntyvyyttä ja haittaavat masennuksen hoidon onnistumista.

Lääkeyhtiö Servierin odotetaan tuovan Valdoxanin Suomen apteekkeihin vuoden 2009 aikana. (CS)

Arkisto


Siun Sote tahtoo paikalliset yritykset mukaan
27.10.2015 10:29 INKERI HALONEN

Sote ja apteekit 27.10.2015 10:29 INKERI HALONEN


Kuntapäättäjät tyytyväisiä apteekkipalveluihin
26.10.2015 10:11 INKERI HALONEN

Uudistuva terveydenhuolto 26.10.2015 10:11 INKERI HALONEN


Tunti lisää liikuntaa talviajan kunniaksi
22.10.2015 09:26 ERJA ELO

Elämäntavat 22.10.2015 09:26 ERJA ELO


Rauman ylihoitaja: Palvelusetelikäytäntö sopisi hyvin Apteekin Terveyspisteeseen
21.10.2015 13:53 INKERI HALONEN

Apteekin lisäpalvelut 21.10.2015 13:53 INKERI HALONEN


Raskaudenaikainen lihavuus merkki tulevista terveysriskeistä
21.10.2015 08:39 UUTISPALVELU DUODECIM

sydän 21.10.2015 08:39 UUTISPALVELU DUODECIM


Influenssatartunta altistaa sydänkohtauksille – rokote pienentää riskiä
19.10.2015 09:13 UUTISPALVELU DUODECIM

Influenssarokotus 19.10.2015 09:13 UUTISPALVELU DUODECIM


D-vitamiinin vajaus yhteydessä muistin heikkenemiseen
16.10.2015 09:17 UUTISPALVELU DUODECIM

D-vitamiini 16.10.2015 09:17 UUTISPALVELU DUODECIM


Raumalle avataan toinen Apteekin Terveyspiste
15.10.2015 10:31 INKERI HALONEN

Apteekin lisäpalvelut 15.10.2015 10:31 INKERI HALONEN


Uusi spirometriasuositus on ilmestynyt
14.10.2015 10:13 ERJA ELO

astma 14.10.2015 10:13 ERJA ELO


Miljoonat diabeetikot saavat insuliinikynänsä Kontiolahdelta
13.10.2015 16:10 JARKKO BÖHM

Lääketeollisuus 13.10.2015 16:10 JARKKO BÖHM