Sohvaperunan tunnustukset

ITSELLEEN on vaikea myöntää tiettyjä asioita. Kuten sitä, että on hyvää vauhtia muuttumassa sohvaperunaksi, vaikka omissa kuvitelmissaan on edelleen se sama 24-vuotias, joka urheilee kymmenen tuntia viikossa.

Arkiliikkumiseni jyrkkä alamäki alkoi sen jälkeen, kun perheeseemme syntyi kaksi lasta. Oma aika väheni dramaattisesti. Ainoa urheilusuoritukseen verrattava teko oli työntää lastenrattaat päivittäin puistoon ja pistäytyä paluumatkalla lähikauppaan. Kantamusten määrä kasvoi, ja lopulta meille oli pakko hankkia auto.

Aluksi autoilin maltillisesti, vain ruokaostoksille kauppakeskukseen. Riippuvuus autoon kehittyi kuitenkin nopeasti. Hoksasin, että päiväkotiaamuina lapset oli helppo kahlita turvavöihin ja kuljettaa hoitoon unenpöpperöisinä. Lopullinen kuolinisku arkiliikunnalle oli se, kun lakkasin kulkemasta työmatkoja bussilla.

Nyt olen liikunnallisesti passiivinen eli suomeksi sanottuna sohvaperuna. Sellaiseksi tutkijat kutsuvat ihmistä, joka ottaa alle 5 000 askelta päivässä. Kun askeleita on välillä 7 500 – 10 000, henkilö luokitellaan liikunnallisesti melko aktiiviseksi. Yli 10 000 askeleen ottaja on jo aktiivinen.

En omista askelmittaria, mutta pahoin pelkään, että useimpina päivinä askelmääräni jää alle kriittisen rajan. Yksi jumppatunti viikossa ei taida kompensoida istumatyön ja autoilun haittoja?

Kuulemani mukaan arkiliikuntaa olisi helppo lisätä – vaivihkaa, kuten kasvisten syöntiä. Lapsiperheissä se onnistuu piilottamalla jauhelihakastikkeeseen sipulia tai raastamalla sekaan vähän porkkanaa. Ehkä työpäiväänkin voisi ujuttaa pari jumppaliikettä tai ylimääräisiä portaiden nousemisia?

Kaltaisillani ihmisillä on tänä viikonloppuna ainakin kaksi hyvää syytä kammeta itsensä ylös sohvalta. Kellot siirretään normaaliaikaan, joten perinteen mukaan Apteekkariliitto ja Hengitysliitto kannustavat kansalaisia käyttämään ”ylimääräisen” tunnin liikuntaan.

Kampanjan teemana ovat askeleet. Ne kannattaa suunnata äänestyspaikalle.

Erja Elo

Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.